LASTEN TERVEYS ON 
LÄHELLÄ SYDÄNTÄMME

Lasten
VAIKEAHOITOISTEN
ONGELMIEN 
ASIANTUNTIJA

Erilaiset lasten ja nuorten terveysongelmat lisääntyvät

Yhä nuoremmat kärsivät mm. vatsan ja suoliston tai muista elämää rajoittavista ongelmista

Hoidamme lapsia mm. yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa. Tyypillisesti tilanne on haastava ja apua on etsitty eri paikoista, mutta tilanne ei tunnu etenevän. Vanhempien voimavarat alkavat käydä vähiin ja tuntuu, että tietä ulos tilanteesta ei löydy. Usein pystymme kuitenkin auttamaan tilannetta, koska olemme määrätietoisesti kehittäneet osaamistamme ja hakeneet tietoa ja työkaluja kansainvälisesti.

Lasten allergiat ja yliherkkyydet

Ruokaperäisiä ongelmia näemme päivittäin ja niiden vaikutukset voivat olla perheelle kuormittavia, jos niitä ei saada tunnistettua ja korjattua. Kiireettömän ja rauhallisen vastaanoton aikana tilanne käydään perinpohjaisesti läpi ja suunnitellaan jatkotoimet.

Suoliston ongelmat

"Lasten tulehduksellinen suolistosairaus IBD (inflammatory bowel disease) on lisääntynyt räjähdysmäisesti, eikä syytä siihen tiedetä."

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 21.2.2018

Länsimaisen ruokavalion ja elinympäristön vaikutukset suolistomme bakteerikannalle ja tulehdustilalle ei ole yllätys. Lastentautien erikoislääkärimme kohtaa työssään lapsia vauvoista teineihin, joiden elämä on häiriintynyt. Samoin kuin aikuisten kanssa, olemme kyenneet auttamaan toivottomiltakin tuntuvissa tilanteissa. Olemme käyneet keskustelua tilanteen kehittymisestä lastenlääkäreiden ja gastroenterologien kanssa, ja teemme parhaillaan tutkimusta erään haitallisen suolistobakteerin vaikutuksista sekä sen hoidosta.

Krooninen väsymys nuorella

Esimerkkipotilaamme on lukioikäinen nuori, jonka tilanne oli heikentynyt niin pahaksi, ettei hän kyennyt enää käymään koulua. Hänen päivänsä kuluivat pimeässä huoneessa ja jokainen päivä oli taistelua jaksaa edes päivittäiset perusrutiinit. Tilanne oli vastaavan tyyppinen kuin mihin törmäämme aikuisillakin: elämää turmeleva. Systemaattisen tutkimustavan ja muutaman kuukauden moniammatillisen hoitojakson jälkeen nuori kykeni jo palaamaan kouluun ja tilanne paraneminen jatkuu.

Lasten ja nuorten keho yleensä toipuu erilaisista ongelmista nopeammin ja paremmin kuin aikuisilla. Tärkeää on hakea apua eikä menettää toivoa!

Etkö enää jaksa?

Tarvitsetko apua lapsen tai nuoren tilanteeseen?

Ota YHTEyttä
TaKAISIN ALKUUN