Yrteistä apua allergioihin
"Sitten koitti kevät, jolloin yhtäkkiä toukokuussa tajusin, etten ole saanut siitepölyallergiaoireita"
Ennen keväät olivat minulle tuskallista ja masentavaa aikaa. Juuri kun aloin iloita pidemmistä päivistä ja auringonpaisteesta, iskivät siitepölyallergiat. Nuha ja silmien kutina olivat vielä pientä, mutta allergiat johtivat hurjaan väsymykseen, sairaaseen oloon ja kuumeeseen. Vedin kaksin käsin allergialääkkeitä, kahta eri lääkettä tupla-annoksin. Niistä huolimatta en pystynyt olemaan ulkona. Seurasin tiedotteista epätoivoisena kuinka leppäaika johti koivuaikaan ja siitä sitten mukavasti heinäaikaan. Koko kevään ja kesän minä könötin sisätiloissa, näin auringon vain kaukaa ikkunan takaa ja suutuin kaikille, jotka kuljettivat siitepölyä sisään vaatteissaan ja hiuksissaan.
Sitten koitti kevät, jolloin yhtäkkiä toukokuussa tajusin, etten ole saanut siitepölyallergiaoireita. Olin syksyllä aloittanut kurkumiini-uutteen oton ihan muista syistä, enkä ollut suuremmin miettinyt muita mukavia vaikutuksia, joita sen otolla voisi olla. Mikä valtava muutos entiseen! Yrttiuute tehosi paremmin kuin kaikki antihistamiinit ja pystyn nyt nauttimaan kauniista kevätpäivistä ulkoilmassa. Huomasimme myös potilaskunnassamme Astriksessa, että yrttikuureilla olevien potilaiden astma- ja allergiaoireet helpottivat tai katosivat kokonaan.
Oikeastaan kaikilla kasveilla on vaikutuksia välittäjäaineisiin, joiden epätasapainosta seuraa allergisia oireita, mutta tutkimusten ja käytännön kokemusten myötä ovat tehokkaimmiksi osoittautuneet juuri kurkumiini (Curcuma longa), ashwagandha (Withania somnifera) ja havupuu-uute männyn kuoresta (Pinus sylvestris). Joten kun viimeksi puhuin pitkästä listasta ashwagandhan hyvistä vaikutuksista, voit lisätä listaan vielä sen, että ashwagandha on yksi parhaista yrteistä kääntämään immuunivasteen Th2 painotteisesta Th1:sen suuntaan. Tämä on se ratkaiseva muutos allergisten oireiden sammutuksessa. Paras teho sekä kurkumiinista että ashwagandhasta on tutkimuksissa saatu alkoholipohjaisista uutteista. Etenkin kurkumiini on hyödytöntä ottaa jauheena, siinä muodossa et saa terveysvaikutuksia irti.
Havupuu-uutteessa on vaikuttavina aineina mm. fenolisia yhdisteitä. Kliiniisissä kokeissa niiden on osoitettu olevan anti-inflammatorisia ja rajoittavan histamiinin vapautumista syöttösoluista muiden hyödyllisten vaikutusten lisäksi. Ranskalaiset ovat keksineet rekisteröidä tavaramerkiksi vakioidun uutteen, pycnogenolin. He usein esittävät, että vain heidän valmisteensa on hyvä. Mutta kyllä niitä yhdisteitä löytyy muualtakin kuin ranskalaisista männyistä. Minä luotan Suomen elinvoimaisiin mäntyihin ulkomaisten huitakkeiden sijaan. Suomen ilmanalassa karaistuneet männyt kasvavat maailman puhtaimmaksi todetussa ilmastossa. Mutta nyt minulla on jo kiire ulos. Kun löysin avun siitepölyallergioihini, niin minua et paljoa sisältä enää tavoita. Vedän täysillä suomalaisen metsän tuoksuja keuhkoihini ja ilooni kevään tulosta ei enää sekoitu surua tai tuskaa.
Artikkeli on julkaistu myös Luontaisterveys-lehdessä.
Aiheeseen liittyy:


