Anselinan selviytymistarina

"Kokeilin erilaisia testejä ja hoitoja yksityisellä puolella niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta ongelmani vain jatkuivat"

Antibioottikuurista alkanut veriripuli meinasi viedä henkeni. Tämän jälkeen kokeilin lukuisia erilaisia lääkkeitä, joista elimistöni meni entistä enemmän sekaisin. Hikoilin, tärisin, minua pyörrytti ja oksetti enkä saanut nukuttua silmäystäkään. Suolistoni verenvuotokin vain jatkui.

Kolmen kuukauden kuluttua suolen tulehdusta kuvaavan kalprotektiininarvot olivat erittäin korkealla ja minut tähystettiin kiireellisenä. Paksusuolestani löytyi tähystyksessä 12 cm pitkä avoin haava ja minun todettiin kärsivän sairaalahoitoa vaativasta haavaisesta paksusuolen tulehduksesta. Tuossa vaiheessa minulle myös sanottiin, ettei ruokavaliolla ole merkitystä paksusuolen ongelmissa.

Päätin kuitenkin kieltäytyä sairaalahoidosta, koska minulla oli huonoja kokemuksia käyttämistäni lääkkeistä ja etsiä aktiivisesti minulle paremmin sopivia vaihtoehtoja. Kokeilin kaikkia mahdollisia ruokavalioita paastosta ketogeeniseen ja oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että ruokavaliolla on todellakin merkitystä vatsan hyvinvointiin siinäkin tapauksessa, että ongelma on suolen loppuosassa.

Apua oli vaikea löytää

Kokeilin erilaisia testejä ja hoitoja yksityisellä puolella niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta ongelmani vain jatkuivat. Lopulta löysin onnekseni Lääkärikeskus Astriksen, jossa minua kuunneltiin ja oireideni taustalla olevien ongelmien syitä lähdettiin kartoittamaan ja korjaamaan.

Kävin aluksi viikoittain Astriksessa saamassa hoitoa, joka lopetti suolistoni verenvuodon alkuun viikoksi. Pitkäaikaiset suolisto-ongelmat aiheuttavat usein erilaisia ravinteiden puutoksia ja hoitooni kuuluikin tuossa vaiheessa myös vitamiinit ja glutationi. Runsaasta suoliston verenvuodosta johtuen kehoni raudan määrä oli aivan liian matala ja sainkin myös useita rautalisäkuureja raudan puutoksen korjaamiseksi.

Haavaisen paksusuolen tulehduksen taustalla on aina jokin syy ja siksi minulle tehtiin suolistoni mikrobiomin tilaa kartoittava laaja mikrobiomitutkimus sekä AllergoScreen testi, jonka avulla poissuljettiin ruokavaliostani suolistoa ärsyttävät viivästyneet ruoka-aineallergiat. Tulosten perusteella minulle rakennettiin juuri minun tilaani sopiva suolistoa rauhoittava ja eheyttävä ruokavalio, johon kuuluivat myös erilaiset tulehdusta lievittävät yrtit. Ruoansulatukseni ongelmien takia sain suosituksen käyttää myös vahvoja ruoansulatusentsyymejä.

Olin herkistynyt myös yrteille, mutta onnekseni pystyin käyttämään tarvitsemiani yrttejä uutemuotoisina vahvasti laimennettuina tai iholle hierottuna.

Mikrobiomitestin tulosten perusteella suolistossani vallitsi suoliston mikrobien epätasapaino eli dysbioosi, jota lähdettiin pahimpien oireiden hieman lievennyttyä myös hoitostrategian mukaisesti tasapainottamaan.  

Elämä voittaa

Tilanteeni alkoikin vähitellen parantua. Kolmen viikon kuluttua hoidon aloittamisesta alkoi tuntua, että elämä voittaa ja viiden viikon kuluttua olin jo huomattavasti paremmassa kunnossa ja niin kiitollinen siitä, että pystyin taas liikkumaan, edes kävellen.

Suolistovaivat ovat moninaisia, yksilöllisiä ja kokonaisvaltaisia. Oman kokemukseni perusteella toivon, että jokainen hoitaisi pienimmätkin suolistovaivansa ajoissa, jotta vakavammilta ja pitkäkestoisemmilta vaivoilta ja hoidoilta vältyttäisiin.

Jos sinulla on pieniä tai isompiakin suolistovaivoja ja tarvitset apua, Astriksen kuunteleva ja tilannettasi ymmärtävä hoitohenkilökunta on valmis sinua auttamaan ja kulkemaan rinnallasi paranemisesi polulla.

Omakohtaisen kokemukseni kannusti minua kouluttautumaan suolistovaivojen asiantuntijaksi. Ota rohkeasti yhteyttä, niin lähdetään kartoittamaan tilannettasi!

 

Sydämellä,

Anselina

Aiheeseen liittyy:

Don't miss these stories: